Agility

24.4.2016

Tänään mökillä keinuharjoitukset. Hiirimatto kontaktilla toimi loistavasti. Nyt täytyy vain toivoa, että toistoja KEINULLE -vihjeelle tuli tarpeeksi, että koira kisoissa ei sekoita keinua ja puomia. Tai sitten täytyy käydä vielä täällä mökillä yhdet harjoitukset ottamassa ennen kisoja tai ehkä hakemassa keinu kaupunkiin, jotta pääsee oikeasti ottamaan vierekkäin keinua ja puomia. Keinu näytti nyt niin hyvälle, että olisi tyhmää pilata se puutteellisella valmistautumisella. Seuraavaksi voisi ottaa ison ympyrän juoksemista ja siinä esteeltä toiselle hakeutumista, vaikka mulla ja muualla häiriöitä. Myös pujottelu siten, että lähestytään klo 9 ja rata jatkuu pujottelun jälkeen klo 3 tai päin vastoin. Serpentiinejä vois oikaista jä kääntää lopulta nurin päin.

23.4.2016

Ulkokausi aloitettu pari-kolme viikkoa sitten ihan alusta. Tahtoo sanoa siivekkeen kierrosta ja 10-senttisistä rimoista. Käteen kiinni jäämisen oon ottanut työn alle. Tätä taipumusta pois harjoitellaan laittamalla leluja häiriöksi ja vaatimalla lähetyksessä katseen kääntämistä pois leluista ja antamalla lupa lelun ottoon HYVÄ -sanalla. Vaikeinta on olla itse johdonmukainen. Tulee laitettua kättä taskuun tai heitettyä lelu ilman HYVÄä.

Vapun päivänä on kisat ja nyt on ollut pakko aktivoitua harjoittelemaan. Eilen harjoiteltiin helppoa (esteet vinottain) serpentiiniä ja kerrattiin puomia ja pussia. Tänään Birgitta Hermansson -ratoja. Aluksi suoran putken ja kahden esteen yhdistelmää, jossa oli aivan riittävästi haastetta ja sitten vielä pätkissä opeteltiin 23 esteen rata, jossa hyvää putki-puomierottelua ja yksi toosi pitkä putkelta putkelte väli, kun ei riittänyt estettä siihen väliin. Sekin oli hyvä harjoitus.

Mutta ennen kaikkea opin yhden itsestään selvyyden ihan vahingossa. En oikeastaan saata käsittää, että tällainen vahinko tarvittiin, ennen kuin hoksasin asian. Sattui nimittäin niin, että ratapiirrokset olivat vielä kädessäni kun lähdin tekemään ensimmäistä kolmea estettä. Tai luulin lähteväni, sillä koira jämähti paikalleen. Valkoiset paperit kädessäni hypnotisoivat sen, eikä se kyennyt liikkumaan mihinkään suuntaan, vaikka juoksin eteen päin. Siitä se ajatus sitten lähti: toiseen käteen paperinippu ja toiseen hain ison valkoisen muovikassin. Ja sitten Hessu joutui opetettelemaan käden seuraamisesta luopumista. Pikku hiljaa homma alkoi sujua, mutta kyllä tuli todistettua, että se on nimenomaan se mun käsien seuraaminen, joka totaalisesti jähmettää koiran vauhdin ja siitä pitäisi päästä eroon. Huoh! Neljä vuotta oppimista takana; ei taida ihan hetkessä olla tämä ongelma korjattu.

Kronqvistien Base Camp 6.9.2015

Pure Agilityn Base Camp 2. päivä. Esteosaamisen syventämistä edellisen päivän heikkouksien pohjalta. Ihan kaikkiin eilisen kahdeksaan heikkoon kohtaan ei ehditty paneutua, mutta välistä vetoa ja keinua ehdittiin eniten harjoitella. Myös pujottelusta löytyi vielä uutta kehitettävää eli väärältä puolelta lähettäminen. Kotitehtäväksi saatiin lisäksi pujotteluasennon madaltaminen ja vauhdin löytyminen sitä kautta. Lelua vieressä vetäen parani. Tätä harjoitusta ei näy videolla. Mietin, että pitäisikö myös aavistuksen avata kujaa ja kokeilla myös sitä kautta vielä saada asentoa matalammaksi.

Kronqvistien Base Camp 5.9.2015

Toista kertaa samalla kurssilla. Viime vuonna erinomaiseksi todettu, kolmen viikonlopun kokonaisuus tuo ryhtiä harjoitteluumme, joka on kieltämättä ollut aika minimaalista viime aikoina. Ensimmäisenä päivänä taas otettiin selville esteosaaminen. Ja löytyihän sitä paljon parannettavaa: 1. Puomilla vedätyksessä kontakti on epävarman korkea 2. Puomilla taakse jättäytyessäni pientä hidastumista 3. A:lla vedättäessä lento-A 4. Keinulla jäi ihan liian kauaksi päästä 5. Pujottelun takaaleikkaus 6. Lyhyt hyppy muurilla ja sen jälkeen välistäveto 7. Pituuden lyhyt hyppy vasempaan kääntyen 8. Okserin hyppy liian kaukaa ponnistaen. Olihan siellä jotain, mitä osattiinkin, mutta kun tarkoitus on kehittyä, niin eiköhän nyt keskitytä näihin, missä oli puutteita.

Anki Molanderin kurssilla 1.-2.8.2015

Heinäkuussa oli niin paljon kilpailuja, että harjoittelu ei ole minulle maistunut. Nyt parin viikon luovan tauon jälkeen oli kiva taas harjoitella, tällä kertaa agia. Ensimmäiseksi päiväksi Anki oli tehnyt hienon 38-esteisen radan, joka tarjosi paljon uutta opittavaa. Vaikeimmaksi kohdaksi muodostui meille puomi, jolta piti lähteä tulosuuntaan puomin alta kulkevalle putkelle ja rata jatkui putken jälkeen edelleen taakse päin. Tähän Anki löysi kolme mahdollista ohjausta ja jälkikäteen ajatellen fiksuin olisi varmaankin ollut mennä itse sillä puolella puomia, jolta lähetettiin putkeen ja juosta sitten takaisin taakse päin, lähettää koira samalla putkeen ja olla vastaan ottamassa sitä puomin nousukontaktin tiennoilla, mistä sen pystyi putken jälkeen ohjaamaan seuraavalle esteelle.

Toisen päivän radalla oli mukavia kohtia, joissa harjoitella kerrostamista (leieröintiä) ja sitä kummalla puolella 180 ja 270 asteen käännökset kannattaa ohjata. Kävi ilmi, että fiksuinta on olla ottamassa koiraa vastaan ”ulkopuolella” jolloin sen linjan saa painettua lähelle seuraavaa estettä ja näin linja on tehokas.

Uusi kooten tapahtuva juoksupuomimme tuntuu toimivan tosi hyvin, yhtään kontaktivirhettä ei tullut ja muistutusten jälkeen kahden kosketuksen epävarmat suoritukset Hessu korjaa seuraavalla kerralla kolmen kosketuksen komeiksi osumiksi.

Pikkuratoja ja puomia 25.4.2015

Kävimme Mikko Karjalaisen agikurssilla 19.4.2015 hakemassa vauhtia. Jännää oli, että Hessu pujotteli kepit nopeammin, jos kannustin sitä sen rinnalla tai jopa takana, kuin jos juoksin muutaman metrin sen edellä. 360 asteen pyöritykset olivat myös toimiva ohjaus tiukkoihin takaakiertoihin, jossa ohjauskäsi ei vaihdu. Rytmin muutoksia tekemällä saa Hessun tekemiseen vauhtia. Käteen juoksemista tulee vähentää ja sen sijaan näyttää suuntaa omalla liikkeellä. Kehuja sain hyvästä koiran palkkaamisesta narupallolla ja tennispallolla. Samoin A on meillä niin hyvä kuin se vain pystyy olemaan: varma, nopea ja ohjattavissa. Puomilla huomasin, että Hessu katseli minun tekemisiäni, vaikka olisi pitänyt keskittyä alastulokontaktin löytämiseen. Niinpä kotikentällä tänää harjoittelin pitkästä aikaa puomia oikein paljon. Otin työn alle pysähdyksen ja juoksun välimuodon eli juuri sen mallin, joka ei todennäköisesti kisavireessä tule onnistumaan. Sitä nyt kuitenkin yritetään, sillä minusta ei ole pitämään johdonmukaisesti kiinni kakspäällä-kaksmaassa -kriteeristä. Olen nyt tehnyt myös peilikuvana kaikki nämä Birgitta Hermanssonin radat. Videolla niistä näkyy joku ja lisäksi paljon puomiharjoituksia, joissa vaihtelin poistumissuuntaa.

Rata 1a 21.3.2015

Ostin tämän etäkurssin lähes vuosi sitten Silvia Trkmanilta ja vasta nyt sain aikaiseksi alkaa harjoitella tehtäviä. Radalla on puolivälistä lähtien normaalia enemmän häiriöitä, kun levittelimme sinne Lempi-lapukkaa varten leluja ja Hessu kiinnostui niistä. Lisäksi Sissi juoksenteli radalla, mutta sitä en edes huomannut, joten ei ole varsinainen häiriö. A oli korvattu pöydällä ja yksi häiriöputki puuttui, mutta muuten rata oli ihan oikeanlainen. Katsotaan, mitkä ovat Silvian kommentit. Omani ovat aika painokelvottomia oman tekemiseni suhteen. Tästä on siis hyvä kehittyä seuraavien seitsemän radan ajan.

Silvian vinkit
– vaihtele hiukan rataa, jotta koira ei oleta, vaan seuraa ohjausta, esim. välillä putken sijaan puomille.
– tunneliin mennessä kutsu ensin käteen ja sen jälkeen putkivihje
– puomille mennessä astu vähän sisäänpäin ja anna puomivihje. Älä kutsu käteen.
– harjoittele tätä erottelua usein
– asettele leluhäiriöt aluksi hiukan kauemmaksi ja sellaisten esteiden kuten putken viereen pujottelun sijaan. Vaikeuta vähitellen.
– täydelliset käännökset hypyillä 3 ja 4 ja hienot serpentiinit pöydän jälkeen
– takaakiertohypyn jälkeen täytyy juosta hiukan enemmän sisään päin, jotta koira tulee oikealle puolelle seuraavaa hyppyä ja putkea edeltävän hypyn (11) valssi oli toisinaan myöhässä

Juoksukontaktien harjoittelu

Opetin Hessulle hienot 2 jalkaa kontaktilla 2 jalkaa maassa -kontaktit pennusta asti. Harjoittelimme pysähdyksiä epäsäännöllisen säännöllisesti. Aluksi harjoittelu oli mielenkiintoista. Lisäsin toimintaan nenäkosketuksen maahan ja Hessun ollessa melkein 1,5-vuotias taitoa koeteltiin A-esteellä ja puomilla. Kaikesta harjoittelusta huolimatta Hessu oli unohtanut pysähtymisen eräänä päivänä. Turhauduin. Tämä ei ollut hauskaa ja hauskanpito oli se syy, miksi agilityä harrastan.

Yhdistyksessämmme, JKF-PKS, on yksi koira, jolle oli opetettu juoksukontaktit kehysmenetelmällä. Wiin kontaktien kehittymistä on seurattu jännityksellä ja jokainen epäonnistuminen pannaan merkille ja todisteeksi juoksukontaktien mahdottomuudesta. Kehän laidalta katsottuna merkillisen moni pysähdyskontaktia kisoissa suorittava koirakin kuitenkin epäonnistuu kontakteissa, joten mitään varmaa menetelmää ei tunnu olevankaan.

Hessun hyppely A:n kontaktin yli antoi minulle lopullisen sysäyksen lähteää tutustumaan tarkemmin juoksukontakteihin. Ja löysin Silvia Trkmanin:

Mitä enemmän näin ja luin Silviasta ja hänen koiristaan, sitä vakuuttuneempi olin, että tämä oli se, mitä halusin tehdä: antaa koiran juosta täysiä ja yrittää ehtiä perässä. Kun kerran pyörätuolistakin ehtii ohjaamaan, niin eiköhän minullakin ole jotain toivoa.

Tilasin Silvian juoksukontaktien opetus-DVD:n ja lohduttaudun sillä, että harjoittelusta ei ole mitään haittaakaan, vaan aina voi palata takaisin pysäytyskontakteihin. Tässä on ehkä syytä sanoa pieni varoituksen sana: pysäytyskontakteihin ei välttämättä ole paluuta, koska juokseminen koukuttaa paitsi koiran, niin myös ohjaajankin. Silvian kursseilla on ihmisiä, jotka puskevat mahdottomalta tuntuvien vaikeuksien läpi kohti juoksukontakteja. Työtä ja toistoja se saattaa vaatia niin paljon, että ei voisi kuvitella olevan mahdollista, että ihmisillä riittää niin paljon sisua yhden asian opettamiseen.

Salaisuus jääräpäisyyteen piilee siinä, että onnistunutta harjoitusta seuraa niin euforinen tila, että seuraavaa onnistumista odotellessa jaksaa vetää läpi ne kaikki masentavat vaikeudet, jotka osuvat lähes jokaisen juoksukontaktien harjoittelijan tielle jossakin vaiheessa. Itse asiassa koko menetelmäkin perustuu siihen, että sataprosenttista onnistumista ei tavoitellakaan, vaan harjoituksiin lisätään siinä määrin vaikeutta, että ihanteellisimmillaan onnistumisia on 80% ja epäonnistumisia 20%. Näin koiralla pysyy into tekemiseen, mutta samalla käy selväksi, minkälainen suoritus on hyvä ja mikä puolestaan ei johda palkintoon. Jos et halua pelata koko omaisuuttasi, mutta haluat tietää mikä on se tunne, joka valtaa uhkapelurit, kokeile juoksukontaktien opetusta.

Tässä alkuopetusta eli juoksua maassa, matolla ja a levyllä

Harjoittelussa palkitseminen on tavallisuudesta poikkeavaa, sillä koiralle heitetään satojen ensimmäisten suoritusten ajan pallo aina etukäteen, jotta saadaan se juoksemaan suurimmalla mahdollisella vauhdilla. Ero onnistumisen ja epäonnistumisen välillä tehdään selväksi koiralle kontaktin kohdalla: onnistumisesta naksautetaan, epäonnistumisesta ei. Ja kun koira tuo edeltä heitetyn pallon takaisin, selviää sille viimeistään silloin kuinka hyvä osuma oli. JP eli jättipotti selviää kyllä yleensä naapureillekin, koska ohjaaja ulvoo suoraa huutoa koko osuman jälkeisen ajan aina siihen asti kunnes pääsee palkitsemaan koiransa ruhtinaallisesti ruoalla tai leikillä tai vaikka uima-altaassa polskuttelulla. R eli reward on pienen palkkion arvoinen suoritus, mutta palkka on vaatimaton, esimerkiksi pari kuivaa raksua. NR = No Reward ja silloin vain otetaan koiran palauttama pallo vähäeleisesti pois koiralta ja yritetään uudestaan. Äärimmäinen rangaistus on se, että koira ei pääse yrittämään uudestaan epäonnistumisen jälkeen.

Heti kun pihassamme oli huhtikuussa 2013 pieni sula kohta, aloin harjoitella. Tai itse asiassa aloin harjoitella heti kun innostuin juoksukontakteista. Suuri osa harjoittelua on videoiden katselua eli oman silmän harjoituttamista näkemään mitä sen 1,5 sekunnin aikana tapahtuu kun koira juoksee puomin päästä päähän. Ei edes riitä, että huomaa koiran osuvan / ei osuvan kontaktille, vaan ohjaajan pitää myös kyetä näkemään 1. mikä tai mitkä jalat osuvat 2. mihin kohtaan 3. ja kuinka kaukana jalat ovat toisistaan. Ja tietenkin pitäisi vielä ehtiä naksauttaa oikea-aikaisesti osumasta, joka kestää ehkä parin sadasosasekunnin ajan. Koska silmä ei ehdi nähdä kaikkea, käytetään harjoittelussa jatkuvasti apuna videokuvaamista. Se ei tietenkään auta juuri samalla hetkellä, mutta jälkikäteen voi nähdä mikä meni pieleen ja muuttaa seuraavaa harjoitusta sen pohjalta.

Niinpä olen katsellut koiria juoksemassa puomia, koiria juoksemassa maassa, koiria juoksemassa maton päällä, alaslasketulla puomilla, täydessä korkeudessä olevalla puomilla, koiria Brasiliasta, koiria USAsta, pieniä koiria, suuria koiria, kokeneita kouluttajia, ensimmäisen koiransa omistajia jne. Olen katsellut vähintään 2 tuntia videoita joka ikinen päivä puolen vuoden ajan. Ja vielä sen jälkeenkin. Ja oppinut hurjasti. Ja tuntenut itseni aina vain tyhmemmäksi.

Ei nimittäin ole mitään etukäteistakeita siitä, kenen kohdalla juoksukontaktit onnistuvat ja kenen kohdalla eivät. Edes koiran koko tai loikan pituus eivät millään lailla korreloi sen suhteen kuinka vaikeaa tai helppoa juoksukontaktien opettaminen on. Jos siis joku väittää sinulle, että tämän tai tuon koiran opettaminen on helppoa tai mahdotonta, niin älä usko. Edes Silvia ei pysty ennakolta sanomaan keneltä se onnistuu ja keneltä ei, ja siinä piileekin toinen menetelmän koukuista: you never know.

Joku voi haluta opettaa juoksukontaktin, jotta koira voittaisi muutaman kymmenesosasekunnin kilpailijoihinsa nähden. No eihän siitä haittaakaan ole, jos näin käy, mutta kyllä minulla oli alun perin ihan toinen syy aloittaa harjoittelu: juoksukontaktit näyttävät hienoilta. Kyllä, estetiikalla on väliä. Harjoittelukaverini nauroi räkäisesti kun kuuli tämän perustelun, mutta totta se on. Ne vain näyttävät niin pahuksen hienoilta. Kyllä hyvin opetettu 2on2offkin voi olla aika hienon näköinen, mutta vähän surkeampikin RC = Running Contact = juoksukontakti päihittää pysähtymisen estetiikassa. Saati sitten matala osuma, jossa takajalat ovat etäällä toisistaan. Maallikolle saattaa tulla yllätyksenä se, että juoksukontakteissa osuman tekevät takajalat. Etujaloillakin saa toki osua, mutta useimmat koirat välttävät sitä, koska se ei tunnu niin mukavalta kuin takajalkaosumat.

Estetiikka oli siis peruste juoksukontakteihin siirtymiselleni ennen kuin olin selvillä kuinka euforista ja masentavaa harjoittelu on omasta mielestäni ja kuinka hirveän hauskaa se on koiran mielestä. Järkeilin, että lujaa juoksemisen harjoittelu saattaisi yleistyä muuhunkin Hessun agilitysuorittamiseen ja olin oikeassa. Rauhallisesti yläilmojen suuntaan pompahtelevasta puutelista on löytynyt enemmän petoa, vaikka ei Hessu koskaan bordercollieksi muutukaan. Puomin harjoittelu on Hessun mielestä ehdottomasti hienointa mitä agilityllä on tarjota. Se on myös ainoa tilanne, jossa koira käy sen verran kierroksilla, että saattaa käyttää mua purulelunaan lähtökiihdyksessä. Ei kiva mun mielestä, ei. Mutta makuja on monia.

Silvia mainostaa juoksupuomien harjoittelun tuovan tullessaaan lähes ilmaisen A:n. Tämä ei kyllä täysin pidä paikkansa, sillä onpa kursseilla useitakin koirakoita, jotka hinkkaavat A:takin ihan riittävästi, jotta saisivat sen kuntoon. Hessu tosin kuului tuohon käytännössä ilmainen A -ryhmään. Joulukuussa 2013 harjoittelimme A:ta ja tammikuusta 2014 meillä on ollut A, joka käytännössä osuu aina, ja jota ei enää koskaan harjoitella erikseen mitenkään. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Niin minustakin, mutta ainakin toistaiseksi homma on toiminut näin, eikä ole mitään syytä, miksi ei toimisi koiran koko agilityuran ajan, sillä juokseminen itsessään on koiralle palkitsevaa. Sama periaate pätee myös juoksupuomiin: kerran opittu juoksupuomi vain paranee ajan kanssa ilman erillistä ylläpitoa, sillä koiran kokemuksen ja rohkeuden kasvaessa osumavarmuuskin kasvaa eikä koiralla ole syytä hyppiä kontaktin yli sillä hyppääminen on hitaampaa kuin juokseminen. Näkee ken vanhaksi elää…

Bookmark the permalink.

Vastaa