07.12.2014 Agility Seinäjoki
Pää ei ollu ihan kohdallaan. Univelka ei oikein sovi agikisoihin. Kaikesta huolimatta tuplanolla ekoilta radoilta. Vuoden viimeiset kisat ja vastahan me maaliskuussa aloitettiin eli vasta 9 kuukautta kisoja takana. Kaipa sitä pitää vielä jotakin opittavaa olla tässä vaiheessa jäljellä. Saldo 41 radalta on 11 nollaa, joista viimeinen tuplanolla. Nousu ykkösistä kakkosiin ja kolmosiin. Ekassa kolmosten kisassa agi-serti, jolle metsästellään jatkoa. Ollaan me vaan niin hirveästi kehityttykin, vaikka oppimista on vielä ihan hurjasti jäljelläkin.
16.11.2014 Agility Seinäjoki
1.11.2014 Agility Pietarsaari
Kuten kuvasta näkyy, ei oo juoksukontaktit käytössä ei, vaan pysähdyskontaktien opettaminen on kesken. 🙂 Johdonmukaisuus ei ole aina hyveeni. Edelleen putki-imua pitää harjoitella.
4.10.2014 MH-luonnekuvaus
13.9.2014 Kokkola
Uus-vanha ongelma pomppasi esiin eli möröt kehän laidalla. Tympäännyin myös tosissaan Hessun hyppytyyliin, sille täytyy tehdä jotain. Leikittäminen ilman makupaloja toimi kohtuuhyvin. Kepit olivat hyvät. Perjantai-iltana innostuin uudelleen juoksukontaktien harjoittelusta ja lauantaina päätin ottaa molemmat puomit juoksulla. Ei osunut kumpikaan. Toisesta oli sellainen kutina, että skippasi ja siksi ei osunut. Tästä vain tulin entistä päättäväisemmäksi: nythän ne opetellaan!
7.9.2014 Vaasa, piirinmestaruus 3-luokka
Kaukana täydellisestä tai edes hyvästä ohjaamisesta, mutta kuitenkin oli mukavaa. Taas löytyi uusi ongelmatyyppi: Hessu häiriintyi hirveästi kentän vieressä majailleesta yleisöstä ja koirista. Pomppipa alueella rusakkokin, jonka hajuja saattoi Hessunkin nenään eksyä jossakin vaiheessa, kun nokka kävi niin tiuhaan. Joten ei muuta kuin lisää häiriöiden harjoittelua keppien yhteydessä ja sisäänmenoja putkesta kello kolme. Monta muutakin harjoittelun aihetta nousee videoiden tarkistelussa esille ja täytyykin oikeasti alkaa hiomaan näitä radalla ilmenneitä ongelmakohtia, niin että edes seuraavalla kerralla vastaavan edessä oltais taitavampia. Kivaa oli ja karjumalla saatiin joukkuerata vedettyä puhtaana, mikä oli tieteskin päivän paras saavutus.
24.8.2014 Vöyri 3-luokka
Tänään oli kiva kisata. Olin mielestäni hyvin kartalla, Hessu oli reipas ja reipasvauhtinen ja kehittämisen aihettakin löytyi kivasti. Hilpi oli tehnyt kivat radat, joista tykättiin. Ja mikä hienointa: Päivi ja Kukka nousivat kolmosiin kahdella hienolla radalla. Oli autossa tyytyväisiä akkoja ja koiria kotimatkalla 🙂
17.8.2014 Pietarsaari 3-luokka
Ensimmäinen kolmosluokan ratamme oli hieno: vauhdikas ja lähes virheetön sisältäen juttuja, joita en ole montaakaan kertaa tai koskaan aiemmin kisoissa tehnyt. Tuolta B-radalta olikin tuloksena heti SERT. Liekö kahden päivän kisat, kuumuus, oma epävarmuuteni vai Hessun kokemattomuus syynä siihen, että C-radalla Hessu suorastaan mateli eteenpäin. Tiesin, jo lähdössä, että en juokse rataa loppuun saakka, koska heikkojen yöunien uuvuttamat aivoni eivät pystyneet omaksumaan rataa edes 6 minuutin tutustumisen aikana. Jännää: paras ratamme ikinä ja kurjin ratamme ikinä peräkanaa. C-radasta oli se hyöty, että nyt alamme harjoitella tosissaan vireen nostoa opetellen Silvian ”onnellisia” temppuja, harjoitellen uudestaan viehettä avuksi käyttäen esteiden ”metsästystä” ja noudatten Seppo Savikon ohjetta: pitkällä nopealla sisään vaikeaan harjoitukseen ja palkaksi ulos samalla tyylillä.
16.8.2014 Pietarsaari 2-luokka
Viimeistä kakkosluokan LUVAa metsästämässä. Varmistellen voittoon ja matka jatkuu kolmosissa jo huomenna.
31.7.2014 Seinäjoki 2-luokka
Ekaa kertaa Seinäjoella. Hosumista ja sähläämistä ja joitakin briljantteja juttuja kuten yksi täydellinen puomi ja keinu. Harjoiteltavaakin löytyi: pidä katse koirassa, älä juokse tukka putkella edellä. Ei ole ensimmäinen kerta kun tätä muistuttelen itselleni. Toisaalta pitää harjoitella myös sitä, että sivusuunnassa olevat esteet otetaan, vaikka käsi ei olisikaan ylhäällä. Hmmm… Miten erottaa käsi alhaalla juokseminen – tule käteen juoksemisesta. Äänen käyttö pitäisi olla ero, mutta asiaa pitää mitä ilmeisimmin myös harjoitella. Harmillista oli, että B-radalla puomi ja pujottelu olivat paljon huonommat kuin A-radalla. Toisaalta liikkumisenikin oli erilaista eli olisiko se niin yksinkertaista: liiku niissä kohdin enemmän.
11.-13.7.2014 Kokkola 2-luokka
Kolmipäiväiset kisat alkoivat enemmän kuin hyvin tulosten valossa. Radalla oli paljon hyvää ja paljon parannettavaa. No ei ihmekään, sillä eihän me olla harjoiteltu käytännössä ollenkaan vielä näitä ylempien luokkien kiemuroita. Musta tuntui, että kisakello meni ihan liian lujaa eteenpäin. Jo rataan tutustuminen oli musta ohi kolmessa minuutissa, vaikka tuomari antoi aikaa seittemän minuuttia. Ja radan aika piti tarkistaa videolta ku en uskonut että sain tuohon tärvättyä 47 sekkaa ja risat. Katsotaan nyt sitten onko huomisen ja sunnuntain radoillakin yhtä merkillinen kello. 😉 Saimme palkinnoksi sen kauan himoitsemani tasapainoilutyynyn ja Klagin t-paidankin. Huippupalkinnot! 🙂
Lauantaina saalistimme palkintopöydältä puutarhatöihin istutuslapioita, koirille nameja, kaverikoiralle vinkulelun ja hakutreeneihin jo tiistaille tarvittavan irtopatukan. Neljä kisaa peräkkäin palkintopallilla, nyt on kyllä suoritusvarmuus aikas kohdillaan ja C-radalla alkoi olla vauhtiakin.
Sunnuntain D-agirata jäi videoimatta. Oli nopea ja hyvä rata 😉 Virkkalan Katarina tuomaroi ja onneksi hänellä oli niin hyvä muisti, että osasi kertoa mistä 5 virhepistettä tuli: juoksukontaktipuomin alastulolta. Pelkäsin jo, että virhe tuli A:n alastulolta. Se olisi ollut hankalammin harjoiteltavissa pois kun olen ollut siinä uskossa, että Hessu osuu aina ja A:ta ei mitenkään olla edes harjoiteltu systemaattisesti puoleen vuoteen. Radalla oli niin herkullisen nopea lähestyminen puomille ja sen jälkeen juoksu suoraan U-putkeen, että päätin koettaa juoksupuomia. Apuva! En muistanut, että eilen luulin tehneeni juoksupuomin, varma en ole, kun ei näy eilisellä videolla puomin alastuloa. En siis tiedä yrittikö koira pysähtyä vai kiihdyttikö kuten aidossa juoksupuomissa. Kahdesti ollaan saatu viitonen ja kahdesti ei mitään juoksupuomilta Kokkolassa. Pietarsaaressakin taitaa olla suunnilleen 50/50 tilanne. Kuulin Ruu-Minnalta, että Kokkolan puomi on 380 cm pitkä / osa eli yhteensä 60 cm pidempi kuin normaalisti eli katsotaan jatkossa jätämmekö juoksupuomittelun Kokkolassa väliin. Ai niin, sijoitumme kolmosiksi tällä radalla.
E-rata oli aivan ihana juosta, vaikka olikin hyppäri. Mikä siinä on, että hyppäreihin olen kehittänyt jonkinlaisen antipatian?
Viikonlopun tulokset 2 x LUVA, 1.sija sekä 3 x 5 vp, 3.sija eli joka kerta oltiin palkinnoilla. 🙂
3.7.2014 Vöyri 1-luokka
Saatiin hiukka kiva torstai-ilta Vöyrillä. Timo Teileri tuomaroi viimeisen ykkösluokan ratamme, sillä Hessu otti ja hommasi itsensä kakkosiin heti A-radan jälkeen. B-radalla huvittelimme epävirallisesti ja C-rata jätettiin juoksematta ei-makeaa-mahan-täydeltä -hengessä. Niinpä meidät nähdään vielä Vöyrillä toistekin.
25.6.2014 Pietarsaari 1-luokka
Kolme hyvää hylättyä rataa ja vähintäänkin kolme uutta oppia ja ojennusta ohjaajalle:
1. Ohjaa jokainen este huolellisesti. Erityisesti ne etukäteen ajatellen ”helpot”.
2. Jos juokset sivusuunnassa poispäin esteestä, jonka haluat koiran suorittavan, ohjaa koira ensin esteelle voimakkaalla käsimerkillä ja suullisella käskyllä.
3. Pujottelu ei voi koskaan olla liian varma ja sen harjoittelussa on syytä ottaa käyttöön äärimmäisen vaikeat häiriöt. Siis niin vaikeat, että koira ei onnistu aluksi pujottelemaan, mutta oppii myöhemmillä yrityksillä sulkemaan silmänsä ja korvansa häiriöltä.
Tiukasti kääntyvä juoksupuomi ei pysynyt kasassa. Niinpä virkistimme puolentoista vuoden takaa muistista pysähdyspuomin (2on2off) ja parin viiko muistiin palauttelun jälkeen pysähdys oli mallikas. Katsotaan, saammeko päälle päätteeksi nopeisiin suoriin ratoihin säilytettyä myös juoksuversion, sillä ainakin harjoituksissa ne ovat pysähdyspuomin ansiosta vain parantuneet eli nyt ovat jalat osuneet alemmas kontaktille ja yhden etujalan väliin jättäminen on loppunut. Tässä kisassa pysähtelin itse varmistamaan puomia, jatkossa pitää opetella juoksemaan myös pysähdyspuomin aikana.
Kuva on ajoittain oudon epäterävä. Vähän niin kuin ohjaajakin…
29.5.2014 Kokkola 1-luokka
Toinen luva ja luokkavoitto. Ainakin nyt näytti toimivan hidastettu juoksupuomi, jota päätin alkaa käyttää jatkossa. Eilen sitä hinkattiin harjoituksissa ja katsotaan nyt sitten deterioituuko sekin harjoitusten ja käytön myötä vai saadaanko pidettyä se kunnossa. Toisen radan nopea juoksupuomi ei onnistunut, koska Hessu jätti laittamatta toisen etujalan alas laskeutuessaan alastuloramppia, mikä on osasyy siihen, että nopea juoksupuomi on nyt katkolla. Hessu ei halua kovassa vauhdissa osua liian alas kontaktille ja niinpä vauhtia hidastetaan kääntymiskäskytyksellä. Vielä meillä on varastossa se pysähdyspuomikin, jos oikein menee hankalaksi, mutta kokeillaan nyt tällä tavalla ja katsotaan saadaanko tästä pysyvä suoritustapa. Seuraavat kisat kuukauden kuluttua, joten nyt on aikaa harjoitella. 🙂
25.5.2014 Pietarsaari 1-luokka
Molempien ratojen ihanneaika 54 s. Hessun A: 0 vp, LUVA, aika 42,10. 1. sija B: 5vp, aika 39,40 s. 1. sija. Oli kivat radat, mutta mun täytyy ihan oikeasti lopettaa ”mene vaan” -huutaminen aina silloin kun pitäis huutaa yli. Samaten pitää harjoitella puomia niin, että mennään hiljaa tai sitten käskytän tiukan poistumisen puomilta tai sitten harjoitellaan pysähdyskontaktit, sillä näillä mun jaloilla ei enää kauheasti spurttailla.
22.3.2014 Kokkola 1. luokka
Hessun ekat ja mun tokat viralliset agikisat. Väiskin kanssa starttasin yhden kerran pari vuotta sitten. Koko matkan kotiin hymyilin idioottimaisesti auton ratissa, joten mitä ilmeisimmin kisat olivat onnistuneet. Lähdin kilpailemaan, koska juoksupuomien pitäisi muuttua sitä varmemmaksi, mitä enemmän koira saa kilpailukokemusta. Tänään kontaktit onnistuivat yli odotusten ja ohjaaminenkin kehittyi loppua kohden, näin kauniisti ilmaistuna 😉