JKF-ryhmä 2012

Vedän Pietarsaaren seudun kennelseurassa agilitykoulutusta yhdelle ryhmälle. Tästä löydät harjoitustemme ohjelman vuonna 2012 muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

29.12.2012 harjoitukset
Rengas ja kolme hyppyestettä kolmiossa
Aluksi pelkkä rengas, jos sujuu lisätään hyppyesteet, jolloin rengas ensimmäisenä ja myöhemmin viimeisenä esteenä. Renkaalla aluksi lentävä palkka. Voidaan kokeilla myös etukäteispalkkaa. Avustaja lähettää koiran ohjaajan käskystä. Ohjaaja palkkaa heittämällä. Molemmat suunnat.

Keinu
Pamautus. Liike korkeammalta kuin viimeksi, käsi pois ja kohtalainen pamautus. Palkka pamautuksesta. Yogalta ei oteta kättä pois missään vaiheessa ja pääpaino laudalla pysymisessä ja pamauksen palkkaamisessa. Ensiksi yksi toisto sitten vaihteleva määrä. Muille korkeammalta ja kohtalainen pamahdus. Vaihdellaan toistojen määriä. Molemmat puolet, puolenvaihto valssilla.

Lähtölupa ja suora eteneminen
Lopusta ketjutus. Pöytä, hyppyeste, muuri, pituus. Esteiden vierellä numerolaput. Kaukopalkka. Rata keskellä lattiaa. Suunta muihin koiriin päin. Lähtölupalähtö. Palkataan puolet kerroista pelkkä lähtöluvan odotus taakse, sivulle tai paikalle. Vaihdellaan lähtöluvan antoa: liikkeestä, koiran vieressä, 3 metriä koiran sivussa, koiran edessä, jatkamalla juoksua, ohjaaja valmiiksi lopussa. Erityisesti harjoitellaan ohjaajan etäisyyden lisäystä esteisiin nähden. Lopuksi voidaan kokeilla tähtääsinne lähtöä ja avustaja palkkaa heittämällä.

22.12.2012 harjoitukset

Ovaali vauhtirata
Putki, pussi, rengas, pituus, muuri, pujotteluportti. Lopusta ketjutus, kaukopalkka ja / tai yksittäisiä esteitä. Renkaalla lentävä palkka. Avustaja palkkaa. Spontaani / lähtölupalähtö. 3 minuuttia / koira. Molemmat suunnat. Rengas vaatii lisää hakeutumisharjoitusta, jotta siihen voi liittää ohjaajan juoksun.

A-este
2 maassa 2 päällä -harjoitus A-esteellä. Kukka kokeili koko esteen kiipeämistä. Liikaa vauhtia alastulolla. Nostettiin puoliväliin alastulolle. Parempi. Muut menivät asentoon sivulta, molemmat puolet, apuohjaajalta 3 makupalaa, neljäs lähtöluvalla ohjaajalta. Ohjaaja tekee edestakaisin koiralle liikettä. Seuraavalla kerralla ohjaaja palkkaa itse ja tekee edestakaisin liikettä.

Pujottelu
Kukalle siirrettiin vähitellen kaksi porttia peräkkäin. Seuraavalla kerralla kulmat mukaan kahteen porttiin, jotka kaukana toisistaan, jotta voidaan palkata välillä oikea sisäänmeno. Muille seuraavalla kerralla varmuutta klo 6-11 ja 1-3 estettä kolmiossa ennen palkkaa.

Keinu
Otettiin mukaan pamautus. Ei ongelmia. Yoga hyppää pois, jos annetaan mahdollisuus. Seuraavalla kerralla ei oteta kättä pois missään vaiheessa. Muille korkeammalta ja kohtalainen pamahdus.

15.12.2012 harjoitukset

Lämmittelyharjoituksena
Valssikäännös askelohjainten jälkeen. Lentävä palkka tiukan käännöksen jälkeen.

Valssiharjoitus kahdella esteellä.
Ohjaaja juoksee suoraa linjaa esteiden ulkopuolella, koira hyppää, kääntyy tiukasti valssin mukana ja kiihdyttää lentävän lelun perään. Koiran rata kahdeksikko. 2-3 peräkkäistä hyppyä.

Etenemisharjoitus neljällä esteellä
Esteet peräkkäin, väli 5 metriä, korkeus 15-20 cm. Kaukopalkka apuohjaajalta. Spontaani lähtö, aluksi kaksi, sitten neljä estettä. Molemmat puolet, liitetään etenemiseen käsky.

Pujottelu
6 porttia ovaalin mallisella radalla. Palkka 1-3 portin jälkeen. Molemmat suunnat. Ohjaaja heittää palkan.

A-este
2 maassa 2 päällä -harjoitus lasketulla A-esteellä. Kukka ja Cosy kokeilivat myös koko esteen kiipeämistä. Kukalla vauhtia niin paljon, että seuraavaksi pitää olla oikea este. Muut menivät asentoon sivulta, molemmat puolet, apuohjaajalta 3 makupalaa, neljäs lähtöluvalla ohjaajalta.

Pussin kova osa ja suora lyhyt putki
Spontaani lähtö, ohjaaja juoksee mukana. Pääpaino hauskassa ja aikaa vievässä palkkauksessa.

08.12.2012 harjoitukset

Ohjausharjoitus
Jatkuva rata askelohjaimilla. Radan kummassakin päässä triangeli. Spontaani lähtö, ohjaaja liikkuu keskellä, koira hakeutuu esteille ohjaajan olkapäiden kääntymisten mukaan. Sekä suoraan etenemistä, että tavallisia käännöksiä. Palkka lentää ohjaajalta koiran eteen. 1-6 esteetä yhtä palkkaa varten.

A-este
2on 2off asento. Aluksi ohjaaja kuljettaa makupalan avulla koiran esteen sivusta alastulolle ja apuohjaaja palkkaa koiraa oikeasta asennosta. Ohjaaja vapauttaa lähtösanalla ja heittää viimeisen palkan. Sitten ohjaaja nostaa koiran alatulopinnalle, jotta saadaan pidempi laskeutuminen. Kun tämä onnistuu lähes ylhäältä asti, voidaan yrittää koko esteen kiipeämistä.

01.12.2012 harjoitukset

Lämmittelyharjoituksena
Ryömiminen jalkojen ali, peruuttaminen ja oikea/vasen kiepsahdus.

Harjoitus 57, s.261
Takaaleikkaus
Koira istuu / seisoo. Ohjaaja astuu taakse, vaihtaa puolta astumalla takana toiselle puolelle, palkka kun koiran kääntää katseen taakse ja pysyy paikalla.

Rengas / Irtorengas siivekkein / putki kolmiossa
Ohjaaja kävelee sisäympyrällä, koira suorittaa itsenäisesti ohjaajan edellä esteet. Apuohjaaja palkkaa renkaan jälkeen, muulloin ohjaaja heittämällä palkan koiran eteen. Molemmat suunnat.

Keinu
Koirasta riippuen keinun korkeus 5cm-maksimi. Yritetään ottaa pois käsi kun keinu on korkeimmassa kohdassa ja kun koira katsoo alaspäin, lähtee keinu alas. Molemmat puolet, kolme toistoa.

Pujottelu
2 porttia, kulmat kello 9 ja 3. Ohjaaja jättäytyy vähitellen mahdollisimman keskelle ja koira työskentelee itsenäisesti kiertäen. Ohjaaja heittää palkan.

Pussi
Spontaani lähtö, ohjaaja jää paikalleen. Aluksi puolikas pussi, apuohjaaja pitää pussia riittävän auki ja toinen apuohjaaja palkkaa. Jos onnistuu, pidennetään pussia ja jätetään maahan. Tavoitteena nopea, iloinen, itsenäinen suoritus.

24.11.2012 harjoitukset

Hyppytekniikkarata, jossa kuusi estettä peräkanaa. Kaukopalkka

Rengas
Oikea rengas, vaihdellaan lähetyskulmaa. Tähtää sinne. Spontaani lähtö. Eteen lentävä palkka.

Keinu
Tavoitteena täysi korkeus, nopea vauhti, ilman pamahdusta. Ohjaaja ottaa käden pois, koira laskee päätään ja lauta keinahtaa alas, palkka ja pari toistoa, kuljetus makupalalla pois laudalta.

Tiukka käännös oikeaan ja vasempaan
Ensiksi harjoitellaan ohjaajan edessä pyörähdys oikeaan / vasempaan. Käytetään miellään leikkikalua ja taisteluleikkiä. Jos ei onnistu, niin sheipataan.

Tiukka kierto siivekkeen ympäri
Siivekkeiden välissä askelohjain. Tämä sitten kun tiukka käännös ohjaajan edessä onnistuu. Kaukopalkka, apuohjaaja suojaa palkkaa, jos koira yrittää tulla suoraan. Ohjaaja kääntää hartioita mukana.

Pujottelu
Ohjaaja ei liiku eteenpäin kun koira suorittaa. Esteet kolmiossa. Apuohjaaja heittää palkan eteenpäin.

Kontakti
A-esteellä, makupalakuljetus alastulopinnalle esteen sivusta, palkka kun nenä maassa. Lähtöluvalla lentävä palkka.

17.11.2012 harjoitukset

Putkirata
Neljä putkea ympyrässä kaksi suoraa ja kaksi käyrää. Taaksepäin ketjutus. Kaukopalkka. Molemmat suunnat.

Rengas
Oikea rengas, vaihdellaan lähetyskulmaa. Tähtää sinne. Spontaani lähtö. Eteen lentävä palkka.

Keinu
Pamauksen harjoittelu. Opetetaan koira pamauttamaan tassulla lauta alas. Spontaani tähtää sinne.

Tiukka käännös oikeaan ja vasempaan
Ensiksi harjoitellaan ohjaajan edessä pyörähdys oikeaan / vasempaan. Käytetään miellään leikkikalua ja taisteluleikkiä. Jos ei onnistu, niin sheipataan.

Pujottelu
Ohjaaja ei liiku eteenpäin kun koira suorittaa. Kaikki kulmat, ohjaaja vaihtelee toimintaa: heiluttaa sormia, pyörittää olkapäitä, kävelee paikalla. Palkka ajoissa ja eteenpäin. Käytetään mahdollisesti apuohjaajaa

Kontakti
A-esteellä, kuljetus, palkka kun nenä maassa. Lähtöluvalla lentävä palkka.

10.11.2012 harjoitukset

Rengas
Irtorengas apuohjaajalla. Vaihdellaan renkaan sijaintia ja korkeutta. Vaihdellaan lähetyskulmaa. Tähtää sinne. Spontaani lähtö.

Pujottelu
Yksi portti, suoraan edestä spontaani lähtö.

Tiukka käännös oikeaan ja vasempaan
Ensiksi harjoitellaan ohjaajan edessä pyörähdys oikeaan / vasempaan. Käytetään miellään leikkikalua ja taisteluleikkiä. Jos ei onnistu, niin sheipataan.

Kontakti
Koiran takajalat ison kattilan päällä ja etujalat maassa. Tähtää sinne. Ohjaaja vaihtelee toimintaa ja palkkaa kun nenä menee maahan.
Seuraavalla kerralla: kontakti A-esteellä, kuljetus, palkka kun nenä maassa.

Lähtölupa
Neljä koiraa pyllyt keskustaan päin. Vuorotellen paikalle palkkaamista, kutsumista ja apuohjaajan tekemiä häiriöitä.

03.11.2012 harjoitukset

Hyppytekniikkarata
4 peräkkäistä estettä, esteiden väli 3-6 jalkaa, viimeinen este kauempana, rimojen korkeus 10-15 cm. Kaukopalkka apuohjaajalta. Lähtöluvalla. Molemmat puolet.

Tunneli
Lähtölupaharjoitus: vaihdellaan etenemisluvan ja sivuille ja taakse heitettävien palkkojen välillä. Lähtölupa kun koira katsoo tunneliin. Vaihdellaan ohjaajan sijaintia ja toimintaa luvan antamishetkellä. Ensin suora tunneli ja sitten kaarevampi. Molemmat puolet.

Keinu
Makupalakuljetus keinulle, ohjaajan käsi pysyy koko ajan koiran edessä, yli puolen välin korkeus, palkka kun keinu alhaalla. Molemmat puolet. 3 toistoa kerrallaan.

Rengas
Irtorengas hyppysiivekkeiden väliin teipattuna. Spontaani tähtää sinne -suoritus.

Kotiläksynä:
Lähtölupaharjoitukset

30.09.2012 harjoitukset
Tunnelit kolmiossa
Tähtää sinne menetelmällä, spontaani lähtö. Avustaja heittää palkan. Aluksi yksi tunneli kerrallaan ja sitten 2-3 tunnelia ennen palkkaa.Hyppysesteet kolmiossa
Tähtää sinne menetelmällä, spontaani lähtö tai lähtölupalähtö. Avustaja heittää palkan. Aluksi yksi este kerrallaan ja sitten 2-3 tunnelia ennen palkkaa.

Keinu
Kuten aluksi viime kerralla. Keinuttajana parit.
2on 2off-harjoitus pöydältä laskeutuvalla puomilla
Makupalakuljetus maasta puomin loppuun, josta palkitaan ensin koiran katse alaspäin ja myöhemmin oikeasta asennosta (jalat ja kuono). Pääpaino sillä, että koira itse oivaltaa oikean suorituksen, joka palkitaan nopeasti.

KOTITEHTÄVÄ
Hallinnan harjoittelua erilaisissa ympäristöissä. Kaikki tähän asti opittu, erityisesti kahdeksikon juokseminen. Haluaisin, että jokainen koira / ohjaaja osaisi lentävän palkkaamisen eteenpäin. Kun se onnistuu, voidaan harjoitella pujottelua.  Seuraavat harjoitukset ovat 7.10. jolloin minulla on mukana Hessu. Harjoittelu on omatoimista. Jos kaikki ovat paikalla ja jos teillä on lentävä palkka ( makupalasukka – pallo – lentävä lelu ) mukana, niin voin näyttää Hessulla ensimmäiset pujotteluharjoitukset, joita voitte sitten harjoitella myös omilla koirillanne. Itselleni pujottelu on tällä hetkellä lempiesteeni ja toivottavasti saan siirrettyä oman innostukseni sen opettamisessa myös teille.

16.09.2012 harjoitukset

s. 215 Spontaani vs. lähtölupalähtö
Jätetään koira odottamaan ja lähetetään kaukopalkalle lähtöluvalla. Toinen harjoitus spontaanina lähtönä jolloin vauhdista koira saa jatkaa kaukopalkalle.

Hyppytekniikkaradalla neljä estettä peräkkäin. Kolme ensimmäistä askelohjaimella ja neljäs eli viimeinen riman kanssa. Kaukopalkka, jonne koira lähetetään lähtöluvalla kun koira katsoo eteenpäin. Minikoiran etäisyys 3-3-3-6 jalkaa, maksikoiralla 6-6-6-6 jalkaa. Muilla siltä väliltä.

Tunneli
Tähtää sinne menetelmällä, spontaani lähtö. Avustaja tai ohjaaja heittää palkan.

Keinu
Aluksi kuten viime kerralla
s. 386 harjoitus 75

Sitten s- 387 harjoitus 76
Kun keinu on yläasennossa, ohjaaja ottaa pois käden koiran edestä, ja keinu lasketaan alas kun koira ennakoi katsellaan keinun laskeutumista. Muutoin samoin kuin harjoitus 75.

Pöytä- ja puomiharjoitus
Pöytien välissä puomi, jolla tehdään temppuja ja käännöksiä. Käännöksissä koira kääntyy ohjaajaan päin.

s. 248 Eteen vs. normaali käännös
Avustajalla kaukopalkka. Koira jätetään odottamaan puolivälissä kaukopalkalle koiralle lähtölupa ja koira saa mielellään rynnätä ohjaajan ohi kaukopalkalle.
Sitten otetaan kaukopalkka pois, mutta lähdetään samasta paikasta ja sen sijaan että jatkettaisiin suoraan, käännytääa ja koira kääntyy ulkokehällä, palkataan. ( Huom! Tämä vaihe jäi meiltä pois, mutta olisi hyvä harjoitella näin ensimmäisinä kertoina.)
Sitten laitetaan kaukopalkka takaisin eteen, mutta ei mennä sinne, vaan käännytään. Avustaja ottaa kaukopalkan pois, jos koira tulee sinne. Yksi onnistuminen kääntyminen, jonka jälkeen mennään taas eteen kaukopalkalle. Harjoitellaan kummatkin puolet.

KOTITEHTÄVÄ
s. 372 harjoitus 74 Kontaktipinta 2on 2off
Hommaa alusta / väärinpäin oleva laatikko, jonka korkeus on matalampi kuin koiran kyynärpäät mutta korkeampi kuin koiran ranteet. Kuljeta koira alustalle, alustan reunalle. Ota käsi pois ja ole valmis heti palkitsemaan siitä, että koira katsoo eteenpäin. Palkkaa käsi alempana kuin reuna. Älä vedä koiraa makupalojen avulla alas alustalta, mutta ole valmis palkitsemaan kun koira itse kurkottaa alaspäin tai jopa astuu alas alustalta. Palkitse nopeasti (konekiväärinopeus!) monta kertaa kun koira on etujalat maassa ja takajalat alustalla, anna lähtölupa ja heitä viimeinen palkka. Muista laittaa makupalat maahan asti! Tee harjoitus kummaltakin puolelta.

Kun koira osaa kaiken yllä olevan oikeasti ja pysyy asennossa hyvin, voit alkaa hidastaa hiukan palkkaamisnopeutta. Odota, että koira katsoo alaspäin ja palkkaa vasta sitten makupala maahan. Tee paljon toistoja. Anna lähtölupakin vasta sen jälkeen kun koira on katsonut maahan. Hyvä on jos koira koskettaakin kuonolla maata.

09.09.2012 harjoitukset

s. 210 harjoitus 38
Lähtölupa. Mieti lähtörutiini. Näytä koiralle kaukopalkka. Kuljeta (pannasta pitäen) pois. Käänny kohti palkkaa, pysähdy ja seiso paikalla. Odota että koira seisoo hiljaa paikalla. Pidä kiinni yhä pannasta ja kevyesti ja heiluta vapaata kättäsi. Jatka heiluttamista ja sano lähtökäsky ja päästä irti. Koira ryntää palkalle. Vaihda puolta koiran takaa leikaten. Toista.

s. 268
Ryntää kaukopalkalle -harjoitus siivekkeiden välistä. Siivekkeiden välissä töyssy. Korkeintaan kaksi ekaa kertaa tullaan suoraan, sitten aletaan tulemaan esteella vinosti. Vaihdellaan tulokulmaa esteelle. Vaihdellaan etäisyyttä esteeltä, ohjaaja aina sisäkehällä ja koira ulkokehällä. Spontaani lähtö. Käytetään valssia puolen vaihtoon.

s. 256 harjoitus 54
Pareittain. Jätä koira avustajalle. Kävele jonkin matkaa ja anna vauhdissa lähtölupa. Kun koira on muutaman metrin päässä perässäsi, valssaa ja vaihda suntaa. Koira kääntyy uudelle ulkopuolellesi. Kun koira saavuttaa sinut palkkaa.
Vaihtele etäisyyttä milloin kutsut, juoksu / kävely / paikallaan.

s. 386 harjoitus 75
Keinu liikkuu > makupala
Makupalakuljetus laudalle. Avustaja nostaa 5 cm. Palkka laudan reunalta. Sekunnin tauko. Avustaja laskee lautaa, palkka. Toistetaan muutaman kerran. Avustaja laskee laudan maahan. Palkka ja kuljetus pois laudalta. Molemmat puolet. Puolenvaihto valssaten.

s. 163-164
Tähtää sinne -harjoitus laatikoiden läpi. Laatikko siivekkeiden välissä. Esteet kolmiossa. Spontaani lähtö.

KOTITEHTÄVÄ (erityisesti nämä, mutta totta kai harjoittelette kaikkea tähän asti opittua myös):
s. 163-164
Tähtää sinne-harjoitus pöydällä. Aloitus spontaanisti. Palkitse pöydän suuntaan. Palkkaa monta kertaa pöydällä olosta. Pois pöydältä lähtöluvalla.

s. 212 harjoitus 39
Lähtölupa, kädet irti pannasta
Näytä koiralle kaukopalkka. Kuljeta pois. Käänny, pysähdy ja seiso paikalla. Pidä kiinni pannasta. Koira ”parkkeeraa” itsensä. Päästä irti pannasta. Koira pysyy paikallaan ja katsoo kaukopalkkaa. Anna lähtölupa. Koira ryntää palkalle.

02.09.2012 harjoitukset

s. 206 harjoitus 35
Lähtölupa. Pareittain. Ohjaaja pitää kiinni koiraa. Avustaja seisoo ohjaajan takana, koskee ohjaajaa selkään, jolloin ohjaaja antaa koiralle lähtökäskyn ja avustaja heittää palkan. Jos koira katsoo taakse, odota kunnes katsoo eteenpäin tai edes jonnekin muualle ja heitä.

s. 229 harjoitus 44
Pareittain. Ryntää luokseni. Leiki koiran kanssa. Avustaja pitää koiraa kiinni. Lähde juoksemaan pois ja juostessasi anna koiralle lähtölupa. Avustaja päästää koiran. Palkkaa kun koira tulee.
Vaihtele etäisyyttä milloin kutsut, juoksu / kävely / paikallaan.

s. 244 harjoitus 45
Pareittain. Ryntäys suoraan eteenpäin kaukopalkalle ohjaajan ohi. Näytä koiralle kaukopalkka. Vie koira avustajalle. Mene puoliväliin ja anna lähtölupa. Kun koira on saavuttamassa sinut, juokse palkalle koiran mukana. Vaihda puolta valssaten + kuljetus ja uudelleen.

s. 176 harjoitus 27
Pareittain. Klassinen ehdollistuminen keinulaudan äänestä tykkäämiseen. Leikitään koiran kanssa keinulaudan kolistessa taustalla.

s. 184 harjoitus 33
Koira liikuttaa levyä. Palkka annetaan lähellä levyn reunaa. Odota että koira liikuttaa levyä uudelleen tai kuljeta uudelleen lähtöpaikkaan.

s. 252 harjoitus 50
Valssiharjoitus pareittain. Toinen on ”koira” ja toinen on ohjaaja.

s. 267
Tähtää sinne -harjoitus siivekkeiden välistä. Siivekkeiden välissä töyssy. Vaihdellaan tulokulmaa esteelle, ohjaaja aina sisäkehällä ja koira ulkokehällä. Spontaani lähtö. Käytetään joko useampia palkkoja tai vain yksi palkka. Käytetään valssia tulosuunnan muuttamiseen.

s. 194
Etujalat korokkeella, takajalat liikkuvat. Pyritään saamaan koira samaan suuntaan ohjaajan kanssa.

KOTITEHTÄVÄ (erityisesti nämä, mutta totta kai harjoittelette kaikkea tähän asti opittua myös):
Harjoitellaan heittopalkkaa ja viehettä (lelu tai makupalasukka on sidottu pitkään naruun jota vedetään). Kun leikki sujuu kotona, aloitetaan harjoittelu pihalla ja sitten lenkillä. Lopuksi muiden koirien ollessa läsnä. Tähän kannattaa panostaa!
Välistä kulkemisharjoituksia yhdistettynä lentävään palkkaan. Esimerkiksi ämpäreiden välistä, isojen saappaiden välistä, puupölkkyjen välistä jne. Harjoitus tekee mestarin. Övning ger färdighet även här. Kannattaa laittaa ”tolpat” aika lähekkäin, jota koiran on helpompi tajuta että ne muodostavat välin. Tolppien etäisyys 60-100 cm voisi olla aika hyvä. Muistakaa heittää palkka riittävän ajoissa eli silloin kun koira katsoo ja kulkee eteenpäin eikä ole vielä ehtinyt kääntyä katsomaan sinua. On makuasia sanotteko ”hyvä/duktig” kun koira menee esineiden välistä. Tärkeintä on että koira oppii, että palkka lentää aina sen eteen ja että kannattaa rynnätä eteenpäin. Jos teillä on avustaja, kannattaa käyttää avustajaa palkkaamisessa (jos avustaja oppii ja osaa hommansa!) Kannattaa myös vaihdella sitä, missä kulmassa tulee ”esteelle” eli harjoitelkaa myös vinosti esteelle tulemista. Muistakaa kuljetuksessa koira aina ulkokaarteessa. Ennen kaikkea, pitäkää tämänkin harjoituksen kanssa hauskaa koiran kanssa. Riehukaa!

Sitten voitte vielä yrittää saada niitä koiran takajalkoja liikkumaan itseenne päin samalla kun etujalat pysyvät kattilan päällä. Poistumisessa kattilalta käytätte lähtölupaa ja heitätte viimeisen makupalan eteenpäin.

26.8.2012 harjoitukset

Näitä harjoituksia tehtiin viime sunnuntaina. Tehkää samoja juttuja mahdollisimman monessa eri paikassa, niin on helppo jatkaa siitä eteen päin ensi sunnuntaina. Ensi sunnuntaina ja siitä eteenpäin harjoittelemme aikaisemmin eli jo klo 16.30-18.00

s. 225 Liikkuminen kahdeksikkoa, koira ulkokehällä ja sisäkehällä.

s. 182 harjoitus 31
Liikkuvalla levyllä pysyminen. Ohjaaja liikuttaa levyä. Palkka annetaan lähellä levyn reunaa.

s. 204 harjoitus 34
Lähtölupa. Avustajalla kaukopalkka, ohjaaja sanoo lähtökäskyn ja päästää koiran palkalle.

s. 163-164
Tähtää sinne -harjoitus ämpäreiden välistä. Ämpärit kolmiossa.

s. 191-193
Peruuttaminen askel kerrallaan rimakasassa. Palkka kohti koiran rintaa.

s. 176 harjoitus 27
Klassinen ehdollistuminen keinulaudan äänestä tykkäämiseen. Ääni + palkka

s. 178 harjoitus 29
Koira tekee itse meteliä kaatamalla purkkitornin.

KOTITEHTÄVÄ:
Liikkuvalla levyllä pysyminen. Ohjaaja liikuttaa levyä. Palkka annetaan lähellä levyn reunaa. Lopuksi sanotaan lähtökäsky ja heitetään viimeinen makupala lattialle. Laita levyn alle matto, ettei levy pidä liian kovaa meteliä. Jos koira tykkää pysyä liikkuvalla levyllä, voit jättää levyn liikuttamisen koiralle: aina kun koira saa levyn liikkumaan, palkkaa. Palkkaa lähellä levyä.

19.8.2012 harjoitukset
Näitä harjoituksia tehtiin viime sunnuntaina. Tehkää samoja juttuja mahdollisimman monessa eri paikassa, niin on helppo jatkaa siitä eteen päin ensi sunnuntaina. Ensi sunnuntaina harjoittelemme vielä klo 19,30-21.00.

s. 225 harjoitus 42
Liikkuminen ympyrällä, koira ulkokehällä.

s. 100 harjoitus 17 + s. 133 harjoitus 21
Tähtää matolle. Kuljetus aloituspaikkaan makupalamagneetilla. Puolenvaihto valssaamalla.

s. 81 harjoitus 10 (väliaikaharjoite)
Ilman koiraa. Lelun tarkkuusheitto saaviin.

s. 134 harjoitus 22
Tähtää matolle, palkka lentää matolle, kun koira aloittaa liikkeen kohti mattoa.

s. 181 harjoitus 30
Tähtää levylle, käytä viimeinen makupala pois vetämiseen, lataa käsi uudestaan makupaloilla ja aloita alusta.

s. 228 harjoitus 43
Ryntää luokseni. Spontaani lähtö avustajan kiinnipitämänä, lopussa ohjaajan kääntyminen pois koirasta ja palkkana lelu ja lyhyt lelukuljetus avustajan luo

s. 146 harjoitus 23
Ryntäys makupalakupille (avustaja lisää kuppiin makupaloja) + pantakuljetus ja uudelleen.

s. 190
Kävely eteenpäin rimakasassa askel kerrallaan. Palkkaa takajalan nostosta. Palkka eteenpäin.

s. 176
Klassinen ehdollistuminen metelistä tykkäämiseen.
Kilauta metallipidike metallisankoon, palkkaa koiraa. Odota muuta sekunti. Toista kilahdus ja palkka. Toista kunnes koira alkaa ennakoida makupalaa kuullessaan kilahduksen.

KOTITEHTÄVÄ:
Levy sisällä. Kun koira menee levyn päälle seisomaan, sano hyvä / duktig / naksauta ja heitä makupala lattialle metrin päähän koirasta. Koira siirtyy makupalan perässä pois levyltä, syö makupalan ja kääntyy kohta taas levylle. Palkitse taas äänellä ja heitä makupala pois levyltä. Levy toimii kuin magneetti. Sinä seisot paikallasi, etkä tee muuta kuin naksautat ja heittelet makupaloja. Toista muutaman kerran ja pidä tauko.

Peruuttaminen. Pidä makupalakäsi koiran nenän edessä. Älä liikuta kättä. Koira siirtää painoaan taakse tai ottaa askeleen taaksepäin. Palkitse makupalalla, jonka ojennat koiran rintaa kohden, jolloin koira ottaa vielä yhden askeleen taaksepäin ylettyäkseen syömään. Muista olla itse passiivinen KUNNES koira liikkuu. SITTEN voit palkita sinne suuntaan, jonne haluat koiran liikkuvan.

12.8.2012 harjoitukset

(Agility Right from the Start)
s. 73 harjoitus 2
Naksusanan valinta ja ajoitus, ilman koiraa

s. 83 harjoitus 11
Ihmiset pareittain: naksun kriteerinä katseen suunta. Palkan suunta.

s. 98 harjoitus 16
Koiran kanssa. Kriteerinä mikä tahansa toiminta.

s. 100 harjoitus 17 + s. 133 harjoitus 21
Tähtää matolle. Kuljetus aloituspaikkaan käden makupalamagneetilla. Puolenvaihto valssaamalla.

s. 228 harjoitus 43
Ryntää luokseni. Spontaani lähtö avustajan kiinnipitämänä, lopussa ohjaajan kääntyminen pois koirasta ja palkkana lelu ja lyhyt lelukuljetus.

KOTILÄKSYNÄ
s. 225 harjoitus 42
Liikkuminen ympyrällä, koira ulkokehällä.

Bookmark the permalink.

Vastaa