Ansku

Koiraharrastukseni alkoi vuonna 1982, jolloin hankin Rennin (FIN M&TVA Hauhuun Frendi k.  1992). Renni oli berninpaimenkoirauros, paukkuarka, ylisuuri, upealuonteinen gentlemanni, josta työllä ja tuskalla koulutin tottelevaisuusvalion. Tuohon aikaan ei ollut tarjolla tutkittua tietoa tehokkaista koulutusmenetelmistä  ja monet sen aikaiset koulutusmenetelmät olivat ikäviä ja tehottomia.  Koulutus perustui siihen, että koiraa väännettiin, painettiin tai kiskottiin tiettyyn muotoon ja samalla toisteltiin käskyä.

Renni-parka! Se ei millään ”oppinut” noutamaan, vaikka kuinka avasin sen suun, laitoin kapulan sen suuhun ja sitten pidin sen suuta kiinni. Mielestäni olin sille näyttänyt jo riittävän monta kertaa, mitä siltä halusin ja eräänä päivänä päätin, että koirapa ei saa ruokaa, ennen kuin noutaa kapulan.  Lopulta kapula päätyi minulle asti, minkä jälkeen Renni pääsi syömään. Seuraavana päivänä noutaminen sujui jo nopeammin ja vahingossa olin tullut keksineeksi koulutuksen viisasten kiven: motivoinnin.

Kun vuonna 1994 hankin seuraavan berniurokseni, Orrin (FIN TVA, JK3 Nelisilmän Orry), oli Suomeenkin jo kantautunut Yhdysvalloista ja etenkin Ruotsista tietoa tehokkaammista koirankoulutustavoista. Sattumalta tapasin Veli-Matti Ahosen ja osallistuin hänen pitämälleen naksutinkurssille. Kävin myös KivaTeamin koulutuksissa ja opiskelin koiran koulutuksen klassikkokirjat kuten, Don’t shoot the dog.

Orri oli paras mahdollinen esimerkki naksutinkoulutuksen tehokkuudesta: nopeasti ja iloisesti työskentelevä, kolmevuotiaana tottelevaisuusvalio, ykköstä vaille palveluskoirien jälkivalio ja valittu Suomen toko-maajoukkueeseen aluksi varakoiraksi ja MM-98 kisojen hyvän tuloksen myötä myös varsinaiseksi. Samaan aikaan sain kuitenkin ensimmäisen lapseni ja lopetin koiran kanssa kilpailemisen ja keskityin perhe-elämään. Koirakoulutuksen opiskelua en kuitenkaan ole lopettanut missään vaiheessa.

Orrin jälkeen bernit vaihtuivat keskikokoisiksi villakoiriksi ja lapset kasvoivat. Mustat puudelit Repe s. 2003 (Goldfire’s Black Maestro) ja Väiski 2005-2016 (Goldfire’s Xmas Star) olivat jo 5- ja 7-vuotiaat kun aloitin niiden kanssa agilityn. Sovelsin naksutinkoulutuksen periaatteita omalla tavallani agility-koulutukseen ja halusin myös kilpailla lajissa. Repe ja Väiski olivat tavoitteelliseen kisaamiseen jo auttamattoman vanhoja, niinpä laumamme täydentyi vielä yhdellä villakoiralla, punaisella Hessulla s. 2011 (JVA Celesterling Night Flame).

Agility ja sen opettaminen sisältävät niin hurjan määrän erilaisia osia, että olin todella onnellinen kun löysin tuohon kaaokseen järjestystä tuovan teoksen: Agility Right from the Start. Sen myötä löytyi myös Greg Derrett ja hänen johdonmukainen tapansa ohjata koiraa. Vuoden 2013 kevättalvella ihastuin Silvia Trkmanin juoksukontakteihin ja hänen tapaansa olla koirien kanssa ja kouluttaa. Näistä aineksista olen kasannut oman tapani opettaa agilityä. Hessu ei luonnostaan ole nopea, mutta aika varma suorittaja se on. Varmuus on valttia joukkuekisoissa. Vuonna 2015 olimme Pietarsaaren joukkueessa voittamassa SM-pronssia ja PM-kultaa. Hessun varsinainen intohimo on kuitenkin vetäminen. Minun tehtäväkseni jää lähinnä jarruttaminen. Myös bernini olivat opetettuja vetoon, mutta kaikkein fanaattisin vetokoiristani on kyllä tämä keskipuudeli.

Jo Orrin kanssa kisasimme pk-jäljellä. Myös Repe osasi jäljestää kotitarpeiksi ja Hessun kanssakin aloitin jäljestämisen heti pennun tultua taloon. Alusta saakka olen tehnyt Hessulle myös kaupunkiin jälkiä ja antanut etsittävän alkuhajun. Syksyllä 2014 Hessulle esiteltiin verijälki ja hirvensorkka ja toukokuussa 2015 aloimme kilpailla mejässä. Syksyllä 2015 Hessu saavutti jäljestysvalion arvon. Verijäljen ohella etsimme eukalyptusta nosework -harjoituksissa ja opettelimme etsimään karanneita koiria. Etsijäkoiran on tarkoitus pystyä auttamaan kadonneiden koirien takaisin saamisessa. Tarve tällaiselle koiralle on alueellamme suuri ja opeteltavaa riittää vuosiksi eteen päin.

Syyskuussa 2017 tuli perheeseemme hyväntuulinen hassu pentu: (3/4 käyttölinjainen) cockerspanieli Lahjakas Erikoismiäs, Eri. Erin kanssa pääsen tutustumaan myös itselleni aivan uuteen maailmaan: karkoittaviin ja noutaviin lintukoiriin. Erin kanssa harjoitellaan spanielin metsästyshommia, hajutunnistusta ja kadonneiden eläinten etsintää. Alkuopetus on toteutettu SWDI:n ja kong-etsinnän keinoin.

Aloin opettaa muita opettamaan koiriaan 80-luvun puolivälissä. Koiranomistajien opettaminen on antoisaa myös opettajalle. Varsinainen oppiminen menee kyllä niin päin, että koirat opettavat sekä minua, että omistajiaan. Joskus opimme hitaammin ja joskus nopeammin, mutta aina opimme jotakin uutta jokaisen koiran kanssa. Vedän Pietarsaaressa koulutuksia omassa yrityksessäni, jossa voin tarjota monipuolisesti erilaisia kursseja ja pitää ryhmäkoot tosi pieninä. Nautin sekä vasta-alkajien opettamisesta, nenätehtävien ohjaamisesta että ongelmien ratkaisusta.

Repe vietti eläkepäivänsä veljeni luona ja Väiski siirtyi koirien taivaaseen elokuussa 2016. Koirakoulun videoissa esiintyvän Sissi-kissa jäi auton alle kesällä 2015 ja perheemme ehdoton prinsessakissa Viira hiipui pois 14-vuotiaana. (s. 2005), joten tällä hetkellä perheessämme on villakoira Hessu ja spanieli Eri.

Hessu vetää ajoittain 7 x oman painonsa verran. Täyttä laukkaa 8 km muutamin pidemmin pysähdyksin ja kävelytauoin on tavanomainen lenkkimme. Kesällä turkki pidetään aivan lyhyenä ja kesken reissun käydään vedessä, muutoin koira kuumenee liikaa. (kuva Päivi Berg)